perjantai 25. toukokuuta 2012

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Lempiruoka

Jos pitäisi valita yksi lempiruoka, niin mulla se olisi avokado-feta-kurkku-salaatti ja lampaan ulkofilepihvi.




sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kesä

Vihdoin on taas lämmin ja ulkona pärjää jopa ilman takkia. Viikonloppu vierähti mökillä herkutellen ja ulkoillen. Mukana menossa oli myös Madde. Tuli ihan kesäfiilis! Pakko päästä mökille pian uudestaan.





sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Yrttiruukkuja

Olen innostunut kasvattamaan itse yrttejä ja IndoorGarden on ollut meillä käytössä jo pitkään. Kaikki yrtit eivät siinä kuitenkaan viihdy ja siksi ajattelin kokeilla kasvattaa timjamia ja korianteria altakasteluruukuissa, joita löytyy esim. Eva Sololta ja Rosti Mepalilta. Näissä ruukuissa kasvi imee tarvitsemansa veden lankojen avulla. 




lauantai 12. toukokuuta 2012

Perunalisuke

Uusi suosikkireseptini:

Yrttiset feta-oliiviperunat

Yrttiset feta-oliiviperunat

10 annosta

















Pese perunat huolellisesti. Halkaise perunat ja siirrä ne uunipellille. Pyörittele perunat öljyssä ja mausta suolalla. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 45–60 minuuttia kunnes perunat ovat kypsiä ja saavat kauniin värin. Lisää kypsiin perunoihin yrtit, oliivit ja murennettu fetajuusto.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Uusi menopeli

Hihii, ostin itselleni tänään uuden pyörän. Olispa huomenna pouta..


torstai 10. toukokuuta 2012

Siivouspäivä la 12.5.

Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä! Siivouspäivä muuttaa lauantaina 12.5. kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi. Tule mukaan!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

perjantai 4. toukokuuta 2012

Viherpeukalo

Ostin Ikeasta tällaiset yrttiruukut, jotka laitoin itämään viikko sitten. Paketti oli ihan superkätevä, sillä mukana oli kaikki tarpeellinen. Hämmentävintä oli kaataa vettä kuivan multapaakun päälle ja huomata, että se kasvaa yhtäkkiä nelinkertaiseksi. Kaikkein hauskinta oli kuitenkin seurata, kun siemenet alkavat itämään. Kohta päästäänkin sitten maistelemaan itse kasvatettua timjamia, korianteria ja basilikaa.








keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Seinäkello

Jos tämä kello maksaisi vähemmän, se löytyisi aivan varmasti meidän olkkarista.