keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Aarnet

Saatiin yllätyslahjaksi Iittalan Aarne-laseja. Oli ihan pakko heti kokeilla noita pienempiä suklaamoussen tarjoiluun. Tai itse asiassa tarkoitus oli tehdä pannacottaa, mutta lähikaupasta ei löytynytkään aineksia..

 

maanantai 27. helmikuuta 2012

Seinälamppuja

Kun itsetehty seinälamppu alkaa kyllästyttämään, niin joku näistä vaihtoehdoista kävisi sen tilalle. Eniten silmää miellyttää tuo alin Manuel Vivianin Ukiyo piccola -valaisin.






kuvat täältä

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kaapo

Kaapo-herra oli meillä hoidossa viime viikonloppuna. Oli kiva saada seuraa, kun piti olla potilaana neljän seinän sisällä. Kaapo osoittautui leppoisaksi tyypiksi. Kaapo tykkää ruoasta, nautiskelusta, huomiosta ja nukkumisesta. 



perjantai 24. helmikuuta 2012

Unettomuus

En ole juurikaan aiemmin kärsinyt unettomuudesta, mutta nyt tämän holtittoman yskän myötä olen saanut kokea mitä on valvoa. Symppaan kaikkia, jotka kärsivät unettomuudesta. Ihan absurdia hommaa. Nyt kello on 1.40 ja siitä on siis noin kaksi tuntia, kun "menin nukkumaan". Tällä kertaakin valvomisen syynä on yskä, jota komppaa tällä kertaa myös työstressi.

Listasin huomisen työhommat paperille ja join lasin konjakkia. No, auttoiko? No, ei auttanut ja päätin sitten avautua siitä tänne.. Toivotonta - tuo sana kuvaa ehkä parhaiten unettomuutta.

Olen muuten huomannut tässä viikon unettomuuden myötä, että naapurissa palaa aina valot samoissa ikkunoissa keskellä yötä. Ehkä mulla on kohtalotovereita tai sitten nuo naapurit valvovat ihan vaan huvikseen.

Mies kuorsaa hiljaa makuuhuoneessa. Ainakin joku meillä nukkuu hyvin.. Väsyttää.


PS. Tuo kuvassa oleva henkilö en ole minä, mutta kuvaa kyllä hyvin olotilaani tällä hetkellä.
(kuva täältä)

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Taas satoi lunta

Olen nyt ollut sairaslomalla yli viikon. On ollut outoa olla vaan kotona. Aika pysähtyi pitkästä aikaa ja elin aivan eri rytmissä kuin normaalisti. Nyt näyttäisi siltä, että keuhkoputkentulehdus on selätetty, koska energiaa on riittänyt muuhunkin kuin nukkumiseen. Tältä näytti lumisade tänään iltapäivällä.

tiistai 21. helmikuuta 2012

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Yskä

Olen nyt yskinyt kohta kolme tuntia putkeen, sairastanut influenssaa 6 päivää ja niistänyt nenäni punaiseksi. Olen saanut tästä influenssasta tarpeeksi. Kello on puoli kolme lauantai-yönä. Lopu yskä lopu.. 

perjantai 17. helmikuuta 2012

Langkawi

Viikon päästä lähetään. En malta odottaa, varsinkin kun olen maannut kotona flunssassa neljä päivää. Pakko vähän fiilistellä, mitä kaikkea muuta kuin rannalla löhöilyä Langkawissa voisi harrastaa.

Cable car: 


Skybridge:

Underwaterworld kiehtoo myös hiukan:

 Siellä olisi pingviinejä ja pingviinit on ihania. Haaveenani olisi joskus nähdä niitä luonnossa, esim. Patagoniassa Argentiinassa se onnistuisi. 

torstai 16. helmikuuta 2012

Kippoja ja kuppeja

Omaan taipumuksen "tarvita" aina uusia ja erilaisia keittiötarvikkeita. Tuon ominaisuuden olen perinyt äidiltäni, joka on ainakin osin syyllinen siihen, että astiakaappimme näyttää tältä (ihana äiti):


Nämä haluaisin keittiööni tai siis nämä tarvitsisin ja siis yksi kutakin riitäisi. Paitsi noita lautasia haluaisin puoli tusinaa:



tiistai 14. helmikuuta 2012

maanantai 13. helmikuuta 2012

Hyviä lautapelejä

Lautapelejä olen esitellyt täällä aiemminkin. Tässä kaksi hyvää lisää. 

lauantai 11. helmikuuta 2012

Viikko sitten

Menu näytti tältä:

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kelpo puolukkapiirakka



    Ainekset:

    • 100 g voita
    • 1 dl sokeria
    • 1 muna
    • 2½ dl vehnäjauhoja
    • 1 tl leivinjauhetta
    • täyte:
    • n. 4 dl marjoja (mitä on saatavilla)
    • 2 dl kermaviiliä
    • ½ dl sokeria
    • 1 muna
    • 1 tl vaniljasokeria

    • Valmistusohje:
    1. Vaahdota voi ja sokeri.
    2. Lisää muna ja vehnäjauhe-leivinjauheseos, sekoita tasaiseksi taikinaksi.
    3. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille
    4. ( n. 26 cm läpimitta)
    5. Lisää marjat taikinan päälle tasaisesti.
    6. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle.
    7. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

    sunnuntai 5. helmikuuta 2012

    Runebergin päivä

    Kävin tänään hiihtämässä kotinurkilla eli se siitä pakkasrajasta. Vaalikahvien kanssa nautittiin näitä torttuja. 

    Kolmen viikon päästä

    maisema edessäni näyttää tältä.. Nyt kiroan pakkasta, joka estää hiiihtämisen. Pakkasrajani on -15 astetta. Toisaalta ulkona kyllä paistaa aurinko..


    perjantai 3. helmikuuta 2012

    keskiviikko 1. helmikuuta 2012

    Ravintolapäivä lauantaina

    Kävin kurkkaamassa tarjontaa ja luulen, että käyn ainakin minttukaakaolla.

    Katutaidetta





    kuvat täältä