sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Kaapo kävi kylässä
Kaapo oli meillä viikonlopun hoidossa. En ole aiemmin tavannut koiraa, joka fiilistelee aurinkoa yhtä paljon. Siellä mihin aurinko paistoi, oli Kaapo nukkumassa. Kaapo on muuten ihan mahtava tyyppi.
perjantai 27. huhtikuuta 2012
torstai 26. huhtikuuta 2012
Huomenna alkaa pyöräilykausi
Nyt pitäisi enää käydä hakemassa pyörä varastosta tai ehkä jopa hankkia vanhan rämän tilalle uusi pyörä.
kuva täältä
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Viikonlopun herkuttelua
Menu
parsaa, kampasimpukoita ja voikapriskastiketta
kanavartaita ja satay-kastiketta
tulista inkivääri-kurkkusalaattia
avokadosalaattia
päärynää, vadelmia ja kinuskikastiketta
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Kauneimmat ruusut
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Ale 30
Olin kaverini 30-vuotissynttäreillä kaupunkisuunnistamassa ja pääsin joukkueeni kanssa mm. jousiampumaan, maistelemaan oluita, maalamaan taulun, puttaamaan ja laulamaan karaokea.
Huomasin muuten, että valkoinen, tyhjä paperi tuottaa itselleni edelleenkin pientä ahdistusta, mutta sitten kun pääsen alkuun niin en malttaisi lopettaa.
Huomasin muuten, että valkoinen, tyhjä paperi tuottaa itselleni edelleenkin pientä ahdistusta, mutta sitten kun pääsen alkuun niin en malttaisi lopettaa.
Joukkueeni maalaama taulu: "Keijut".
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Minä ja tennis
Tenniksellä ja minulla on viha-rakkaussuhde. Tällä hetkellä rakkautemme kukoistaa. Tulin juuri viikottaiselta tennistunnilta ja uhkun intoa päästä taas pelaamaan. Jopa syöttäminen sujui tänään...
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Rosvopaisti
JUHA-PEKKA LAAKIO

- 1 karitsan viulu
- 1 valkosipuli
- 6 rosmariinin oksaa
- 1/2 punttia timjamia
- 1 sitruuna
- 3 rkl jauhettua merisuolaa
- leivinpaperia
- 2 sanomalehden aukeamaa
- foliota
- paistinarua
Kuori valkosipulinkynnet ja pilko pieniksi. Kuori kuorimaveitsellä sitruunasta kuoret. Sekoita suolan kanssa kulhossa hienonnettu valkosipuli, sitruunankuoret ja nypityt yrtit.
Tee viulun keskiosaan viilto pituussuunnassa, jotta saat maustetuksi lihaa myös sisältä. Hiero yrttisuola kauttaaltaan lihan pintaan ja sisään. Nosta liha kylmään ja anna marinoitua vähintään kolme tuntia.
Kääri viulu ensin leivinpaperiin, sitten sanomalehteen. Sido paperi kunnolla kiinni paistinarulla, ja kastele sen jälkeen sanomalehti vedellä märäksi. Kääri koko paketti kaksinkertaiseen folioon ja nosta vuokaan tai pellille. Kypsennä viulua 150 asteessa ensin kaksi tuntia, minkä jälkeen laske lämpötila 100 asteeseen ja jatka kypsennystä vielä kuusi tuntia. Tarjoa uunijuuresten kanssa.
Resepti: HS
Tässä syömäni rosvopaistit:
Tahkolla uutena vuotena:
Rukalla pääsiäisenä:
NAM!
torstai 12. huhtikuuta 2012
Kevät - se on kohta täällä
Oman mittapuuni kevät on virallisesti alkanut, kun on bongannut leskenlehden, mehiläisen ja valkovuokon. Ajattelin ottaa viikonloppuna varaslähdön ja kasvattaa hiirenkorvia sisätilan lämmössä.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
torstai 5. huhtikuuta 2012
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Betonia
Näissä kaikissa kuvissa on jotain mihin ihastuin ja ne on noi betoniset monikäyttökupit.
kuvat: Granit
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Robotti
Roboteissa on jotain hellyttävää. Tällainen teesihti ei voi tuoda muuta kuin hymyn naamalle. Näitä saa Lagerhausista Tukholmasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










